Teemu on laaja-alainen ja syväluotaava generalisti, jolla on kokemusta ohjelmistotuotannon eri alueilta. Full-stack kehittäjänä hän hallitsee kehittämisen frontendistä backendiin sekä backendistä integraatioihin ja sulautettuihin järjestelmiin. Erityisesti Teemua kiinnostaa ohjelmistoarkkitehtuuri ja tarkemmin mikropalvelut. ”Pidän siitä, että hallitsen laajoja kokonaisuuksia ja toisaalta siitä, että voin pureutua kokonaisuuden sisällä tiettyyn yksityiskohtaan tarkemmin.”
Kokemusta on karttunut vuosien varrella niin suurista kuin pienemmistäkin it-taloista erilaissa seniorirooleissa. Teemu on toiminut myös yrittäjänä ja itsenäisenä it-konsulttina.
Trineriassa Teemua puhutteli mahdollisuus kokea vahvaa omistajuutta omasta tekemisestä. ”Täällä on mielekkäitä hankkeita, missä itse voin kantaa vastuuta kokonaisvaltaisesti hyvässä porukassa.” Teemu tuntee osan Trinerian ydintiimistä jo ennestään. Hän oli osa tiimiä yrityksen alkuaikoina ennen kuin headhunter houkutteli hänet ison it-yrityksen leipiin. ”Trineria on kokenut huimaa kehitystä vuosien varrella ja on rakentunut organisaatioksi, missä on toimivat rakenteet ja prosessit. Lisäksi yrityksen strategia ja tavoitteet ovat selkeät ja panostus cleantech-hankkeisiin puhuttelee myös omaa arvomaailmaani. Itselleni tärkeää työssä ovat ihmiset, hyvä tasapaino työ- ja siviilielämän välillä sekä tietysti mielenkiintoiset hankkeet, joissa voi käyttää omaa osaamistaan.”
Vapaa-ajalla Teemu soittaa pääasiassa kosketinsoittimia, mutta myös muita instrumentteja. Tämä itseoppinut muusikko säveltää musiikkia mm. pelimaailman harrastelijahankkeisiin. Teemu säveltää myös sinfoniamusiikkia sekä kirjoittelee biisejä toistaiseksi lähinnä pöytälaatikkoon. Aivonystyröitä ja strategista ajattelua Teemu treenaa lisäksi pelaamalla ahkerasti shakkia.
Tyyppinä Teemua voisi kuvailla joviaaliksi, huumorintajuiseksi ja nopeaksi tyypiksi. Hän on osallistuva ja läsnä oleva ja tuo tiimiin aimo annoksen yhteisvastuullisuutta ja avoimuutta; ”saa ja pitää sanoa, jos jotain ei tiedä tai osaa ja on sallittua myös epäonnistua.”
Monet yritykset investoivat merkittävästi IIoT-antureihin ja datan keruuseen, mutta hukkuvat silti tietotulvaan ilman selkeää toimintasuunnitelmaa. Tämä tiedon ja käytännön toteutuksen välinen kuilu maksaa yrityksille aikaa ja rahaa. Kun yhtälöön lisätään prosessien ohjaus, passiivinen seuranta muuttuu automatisoiduksi toiminnaksi, jolloin siirrytään pelkästä ongelmien havaitsemisesta niiden ratkaisemiseen.
Lue, miten ennakoiva kunnossapito voi parantaa tuottavuutta ja vähentää harmaita hiuksia. Sensoridatan ja huoltotietojen kerääminen on avain onnistumiseen. Aloita valmistautuminen jo tänään!
Owl yhdistää koneet, ohjelmistot ja automaation. Owl mukautuu yrityksesi tarpeisiin ja kasvaa kanssasi. Aloita pienestä, optimoi tuotantoa ja laajenna tekoälyyn ja ennakoivaan huoltoon.
Trineria on kehittänyt oman ketterästi skaalautuvan teollisen internetin alustan, Trineria Industrial Platformin.
Nadia Sabour on liittynyt Trinerian tiimiin myynti- ja markkinointijohtajana (CSMO).
Anna-Leena Poukkanen on aloittanut HR-Managerina Trinerialla.
Trineria Oy:n uusi laatujärjestelmä täyttää ISO 9001:2015 -standardin vaatimukset.
Digitaalinen partiolaisaloite on työkalu kehittämisaloitteiden keräämiseen ja käsittelyyn.
Ohjelmistokehityksen hankinta onnistuu helpommin, kun huomioi muutamia asioita heti alussa. Kokosimme kuusi käytännönläheistä askelta yrityksen ostoprosessia helpottamaan.