Trineria on siirtymässä liiketoiminnassaan merkittävään uuteen vaiheeseen. Olemme kehittäneet ohjelmistohankkeessamme oman ketterästi skaalautuvan teollisen internetin alustamme, Trineria Industrial Platformin. Sen avulla pystymme tarjoamaan eri teollisuudenaloilla toimiville asiakkaillemme entistä parempia ja kustannustehokkaampia ratkaisuja muun muassa tuotannon prosessien tehostamiseen ja laadun parantamiseen.
Alustalla voidaan yhdistää erilaisia järjestelmiä, tuotantokoneita ja muita laitteita sekä kerätä, analysoida ja visualisoida tietoa. Tavoitteemme on auttaa asiakkaitamme vähentämään resurssien kulutusta ja kaikenlaista hukkaa sekä pienentämään ympäristöhaittoja.
Ohjelmistokehityshanke koostui intensiivisestä tuotekehitystyöstä, kattavasta testauksesta ja alustan pilotoinnista yhdessä lääkinnällisiä muovituotteita valmistavan yrityksen kanssa. Olemme panostaneet voimakkaasti uuden ohjelmiston kehittämiseen, jotta se vastaa asiakkaidemme tarpeisiin myös kansainvälisesti. Tämä auttaa meitä kohti visiotamme olla teollisuuden halutuin IIoT-ohjelmistokumppani niin asiakkaille kuin työntekijöillekin.
Hanketta rahoitti Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR).
Tule yhteiselle matkalle kohti uutta aikakautta – kohti resurssiviisaampaa huomista!
Blogisarjan osa 5/10: Teknologian lisäksi tarvitaan yhteistä ymmärrystä
Blogisarjan osa 4/10: Monitoroinnista reaaliaikaiseen ohjaukseen ja siitä eteenpäin
Reaaliaikainen prosessinohjaus on avain havainnoista vaikuttaviksi toimenpiteiksi
Opi miten voitetaan yleisimmät ongelmat mitä tulee IIoT pilottiprojektien skaalaamiseen, ja saa täysi hyöty irti digitalisaatioprojekteistasi.
Tutustu, kuinka IIoT-prototyypit ja kuukausittainen all-in-one-palvelumme voivat auttaa saavuttamaan teollisen internetin hyödyt nopeammin.
Avuksi automatisoitu laadunvalvonta, reaaliaikainen data ja reseptiikan ohjaus.
Monet yritykset investoivat merkittävästi IIoT-antureihin ja datan keruuseen, mutta hukkuvat silti tietotulvaan ilman selkeää toimintasuunnitelmaa. Tämä tiedon ja käytännön toteutuksen välinen kuilu maksaa yrityksille aikaa ja rahaa. Kun yhtälöön lisätään prosessien ohjaus, passiivinen seuranta muuttuu automatisoiduksi toiminnaksi, jolloin siirrytään pelkästä ongelmien havaitsemisesta niiden ratkaisemiseen.
Lue, miten ennakoiva kunnossapito voi parantaa tuottavuutta ja vähentää harmaita hiuksia. Sensoridatan ja huoltotietojen kerääminen on avain onnistumiseen. Aloita valmistautuminen jo tänään!
Owl yhdistää koneet, ohjelmistot ja automaation. Owl mukautuu yrityksesi tarpeisiin ja kasvaa kanssasi. Aloita pienestä, optimoi tuotantoa ja laajenna tekoälyyn ja ennakoivaan huoltoon.