Merkitykselliset työelämäni roolit ovat olleet graafisessa teollisuudessa painoalalla sekä ohjelmistoalalla. Molempien alojen tuntemus antaa hyvät lähtökohdat esimerkiksi teollisuuden digitalisaatiotarpeiden kehittämiseen ja asiakkaiden kanssa kommunikointiin.
Trinerialla työhöni kuuluu projektijohtaminen, asiakkaan sekä kehitystiimien välillä kommunikointi, aikataulutukset jne. Odotan työltäni sopivassa määrin haasteita, yhteisen tekemisen meininkiä ja toivon pystyväni auttamaan omalta osaltani yritystä eteenpäin sen kasvussa. Erityisen tärkeää Trinerialla on joustavuus, jolloin työn ulkopuolinen arki on todella paljon helpompaa sovittaa päivätasolla.
Vapaa-ajalla harrastan paljon eri liikuntamuotoja. Padel on vienyt sydämen kuten niin monelta muultakin. Lisäksi käyn kuntosalilla sekä pelaan jonkin verran sulkapalloa. Jälkimmäistä olen pelannut myös kilpaa vielä ennen koronan tuloa kuvioihin. Muuten vapaa-aika menee lasten kanssa, heidän harrastuksissaan ja toki omakotitalossa asujalla ei työt lopu koskaan kunnossapidon osalta.
Ihmisenä olen rento, joskin tarvittaessa jämäkkyyttä löytyy. Politikointi ei ole minun juttuni ja tykkään, että asioista puhutaan avoimesti, ennen kaikkea rehellisesti ja suoraan. Positiivinen ilmapiiri, huumori ja nauraminen kuuluu ehdottomasti työpäivääni. Ja tarvittaessa osaan nauraa myös itselleni, ettei elämä olisi liian synkkää.
Opi miten voitetaan yleisimmät ongelmat mitä tulee IIoT pilottiprojektien skaalaamiseen, ja saa täysi hyöty irti digitalisaatioprojekteistasi.
Tutustu, kuinka IIoT-prototyypit ja kuukausittainen all-in-one-palvelumme voivat auttaa saavuttamaan teollisen internetin hyödyt nopeammin.
Avuksi automatisoitu laadunvalvonta, reaaliaikainen data ja reseptiikan ohjaus.
Monet yritykset investoivat merkittävästi IIoT-antureihin ja datan keruuseen, mutta hukkuvat silti tietotulvaan ilman selkeää toimintasuunnitelmaa. Tämä tiedon ja käytännön toteutuksen välinen kuilu maksaa yrityksille aikaa ja rahaa. Kun yhtälöön lisätään prosessien ohjaus, passiivinen seuranta muuttuu automatisoiduksi toiminnaksi, jolloin siirrytään pelkästä ongelmien havaitsemisesta niiden ratkaisemiseen.
Lue, miten ennakoiva kunnossapito voi parantaa tuottavuutta ja vähentää harmaita hiuksia. Sensoridatan ja huoltotietojen kerääminen on avain onnistumiseen. Aloita valmistautuminen jo tänään!
Owl yhdistää koneet, ohjelmistot ja automaation. Owl mukautuu yrityksesi tarpeisiin ja kasvaa kanssasi. Aloita pienestä, optimoi tuotantoa ja laajenna tekoälyyn ja ennakoivaan huoltoon.
Trineria on kehittänyt oman ketterästi skaalautuvan teollisen internetin alustan, Trineria Industrial Platformin.
Nadia Sabour on liittynyt Trinerian tiimiin myynti- ja markkinointijohtajana (CSMO).
Anna-Leena Poukkanen on aloittanut HR-Managerina Trinerialla.